Tavataan vesiautomaatilla

Tavataan vesiautomaatilla

Riittävä vedenjuonti on välttämätöntä terveydellemme sekä hyvän työsuorituksen ylläpitämiseksi. Vesiautomaatti on yksi helpoimpia ja kustannustehokkaimpia tapoja varmistaa, että työntekijät saavat tarvitsemansa veden. Jotta vesiautomaatista saadaan ihanteellinen hyöty, sen sijoituspaikkaa kannattaa punnita kahdelta kannalta. 

Ensimmäinen on käytännön näkökulma: tutkimukset osoittavat, että ihmiset juovat enemmän vettä, kun automaatti on näkyvillä ja käden ulottuvilla. Lähellä tulisi olla yksi vesiautomaatti keskimäärin 10 hengen ryhmää kohti. Läheisyys on ratkaiseva tekijä muistuttamassa ihmisiä säännöllisestä vedenjuonnista. 

Toinen vesiautomaatin sijoittamisen näkökulma on strateginen. Kaikki organisaation ja liiketoiminnan kehittämisasiantuntijat korostavat suorien ihmiskontaktien etuja internet-ajan työympäristöissä. Tämän päivän työrutiinit vaativat usein matkustelua, ja useimmat meistä kommunikoivat paljolti sähköpostin ja vastaajaviestien välityksellä. Tämän seurauksena työntekijät saattavat tuntea irrallisuutta organisaatiosta ja menettää spontaanien tapaamisten ja kasvotusten tapahtuvan viestinnän edut. Toimistosuunnittelijat panostavat yhä enemmän epämuodollisiin tapaamistiloihin, jotka rohkaisevat ihmisiä seisahtumaan juttelemaan, vaihtamaan ajatuksia ja tekemään yhteistyötä viihtyisässä ja mukavassa ympäristössä. Vesiautomaatista on tullut tällaisten tilojen keskipiste, ja se vaalii sujuvaa yhteistyötä organisaatioissa. 

Yhdistämällä käytännöllisen ja strategisen ajattelun vesiautomaatin sijoittamisessa, yritykset voivat hyödyntää täysin edut, jotka vesiautomaatti voi niille tuoda. Samalla lisääntyvät sekä yksittäisten ihmisten hyvinvointi että yhtiön tuottavuus kaiken kaikkiaan.

Tuottavuuden tehostajat

  • Sovi työkaverin kanssa, että ratkaisette jonkun ongelman yhdessä vesiautomaatilla.
  • Hyödy oleskelutilaan syntyvistä spontaaneista kokouksista.
  • Tutustu ihmisiin, joita et tunne. Työtoverien tapaaminen ja ajatustenvaihto rakentaa yhteisymmärrystä ja lisää organisaation sisäistä yhteistyötä.
  • Pidä epämuodollinen kokous oleskelutiloissa tutun asiakkaan tai liikekumppanin kanssa sen sijaan, että menisitte kokoushuoneeseen.
  • Kannusta vesiautomaatin luona tapahtuvaa keskustelua kyynärpäätasoisilla pöydillä, pienillä valkotauluilla sekä lehtiöillä ja kynillä, jotka helpottavat ajatustenvaihtoa.

Vinkkejä

  • Työskentele välillä toimistohuoneen sijaan oleskelutiloissa kannettavan tietokoneen avulla.
  • Pidä tuottavuutta parantava tauko työstä juomalla vettä ja tekemällä voimisteluliikkeitä, jotka virkistävät kehon ja mielen.
  • Kutsu työtoverit juhlistamaan menestyksekkäitä liiketoimia oleskelutiloihin ja edesauta näin yrityskulttuurinne kehittymistä.
Vesi ja hyvinvointi