

 |
Unicef-vesi
Maailmassa 1,2 miljardia ihmistä elää vailla puhdasta juomavettä. Juomavedestä on pulaa 60 maassa. Tämän vaikuttaa lapsiin katastrofaalisesti ja seuraukset ovat moninaiset: ripuli, epäterveellinen ravinto, vajaakasvuisuus ja kuolema. UNICEF keskittää ponnistelunsa niihin maihin, joissa juomakelpoisen veden puute vaikuttaa pahimmin lapsikuolleisuuteen. Eden on ylpeä tukiessaan UNICEFia sen pyrkimyksissä.
Eden on päättänyt tukea UNICEFia maaseudun vesijärjestelmäprojektissa Somaliassa. Kuivan ilmaston vuoksi Somalian maaseudulla joudutaan käyttämään vesilähteinä syviä porakaivoja. Nämä porakaivot vaativat generaattorilla toimivia uppopumppuja, joilla vesi saadaan talteen. Järjestelmät ovat monimutkaisia, ja paikallisten yhteisöjen on vaikea huoltaa niitä. Tämä Edenin tukema UNICEF-projekti käyttää hyväkseen kahden kaupunkiyhteisön, maan luoteisosassa sijaitsevan Erigavon ja koillisosassa sijaitsevan Gardon, infrastruktuuria. Niiden järjestelmiä laajennetaan siten, että niillä pystytään tuomaan vettä myös ympäristön maalaisväestölle, arviolta 70 000 ihmiselle.
--- Projektin ensimmäinen vaihe toteutettiin 36 000 asukkaan suuruisessa Gardossa. Kaupungin virallisen asukasluvun lisäksi sen laitamilla asuu arviolta 1 000 varatonta perhettä. Nämä perheet ovat riippuvaisia UNICEFin avusta tarjota vettä veloituksetta jopa 10 000 litraa päivässä.
Pystyäkseen tarjoamaan puhdasta vettä kaikille kaupungin asukkaille, UNICEF työskentelee paikallisen luonnonvaroista vastaavan viranomaisen (Agency for Water and Natural Resources) kanssa pystyäkseen luomaan riittävän infrastruktuurin ja eliminoidakseen inhimillisen kärsimyksen ja riskit, jotka veden puute aiheuttaa.
Edenin taloudellisen tuen avulla UNICEF pystyy:
- Poraamaan uusia reikiä alueille, jotka tarvitsevat vettä kipeimmin. Tämän avulla asukkaat ja karja saavat säännöllisesti puhdasta juomavettä.
- Laajentamaan Gargon olemassa olevaa vedenjakelusysteemiä. Tämä toteutetaan 15 km pitkän jakeluverkoston avulla. Verkostoon kytketään sekä kotitalouksia että neljä kaikille avointa vesikioskia.
- Takaamaa, että veden varastointimahdollisuudet ovat riittävät ja toiminnassa, kattaen yhden 150 m3 vesisäiliön sekä kolme pienempää säiliötä.
- Takaamaan että henkilökunta saa sekä teknistä että hallinnollista perehdytystä suorituskyvyn ja taitojen parantamiseksi.
- Rakentamaan hyvin varustetun vesijärjestelmän ylläpito- ja korjauspisteen.
---
Vuoden 2008 lopussa Eden Springs toteutti vuotuisen asiakastyytyväisyystutkimuksen, jossa jokaisesta vastatusta kyselystä lupasimme tehdä lahjoituksen Unicefille. Tutkimus on nyt päättynyt ja tulos oli erittäin mukava. Olemme lahjoittaneet kaiken kaikkiaan 1500€ Unicefille. Kiitos tästä kuuluu kaikille vastanneille! Kolmevuotinen yhteistyömme Unicefin kanssa on tullut päätökseen ja työstämme tällä hetkellä uusia yhteistyöprojekteja alueille, joissa on erityistarve puhtaalle juomavedelle.
Löydät tietoa uusista projekteistamme pian nettisivuiltamme.
Takaisin Eden Springs sitoutuu ympäristövaikutusten vähentämiseen |